Velmu on ollut perheenjäsenenämme nyt 5 päivää. Pennun kanssa on sujunut hienosti, mutta onpa ihmeellistä kuinka pieni karvapallo voikaan saada aikuiset ja lapset sekaisin. ;D Velmu sitä ja Velmu tätä, Velmu siellä ja Velmu täällä. IHANAA! Pentu ei ole lainkaan ikävöinyt äitiä tai sisaruksiaan, mikä on mielestäni ollut aikamoinen ihme. Yöt ollaan nukuttu olohuoneessa koiran kanssa, kun oletusarvo on, ettei makuuhuoneen laminaattilattia kestä pisuvesivahinkoja.
Velmulla on luonnetta ja energiaa!! Sekä ilmeisen paljon jyrsijän taipumuksia. Hampaiden tehoa on kokeiltu puuhun, paperiin, pahviin, kiviin, tiiliin, valurautaan... Ja terhakkaasti koira kulkee tutustumassa paikkoihin. Pihalla on lysti kaivaa maata, syödä nurmikkoa (ja kaikkea muuta), pureskella pensaita... sekä tietysti juosta!
Maailman kätevin lelu on oma häntä, se on aina mukana! Eikä siinä ole mitään vikaa, että omalla hännällään leikkii, mutta kun Velmu kai olettaa että myös kissan häntä on hänen lelunsa. Tenho -kissa ei ole sattuneesta syystä ihan samaa mieltä... Kissa haluaisi olla kaveri pennun kanssa, menee puskemaan ja kyöhnäämään koiraa, mutta kun Velmun otteet on vähän rajut. Tämän seurauksena Tenho viihtyy aika paljon ulkona. ;D Tosin kun pentu nukkuu, niin Tenho hakeutuu kyllä johonkin ihan lähelle Velmua.
